07/12/22

EMOn seuraava Leader-hankkeiden hakujakso päättyy 31.8.2022


Kirjoittaja: emory

Tämän syksyn ja siirtymäkauden viimeinen Leader-hankkeiden hakujakso päättyy 31.8.2022. Hankkeiden rahoittamiseen on päättyvässä hakujaksossa käytettävissä enää hyvin rajallinen rahamäärä, joten rahoitettavia hankkeiden osalta jouduttaneen tekemään karsintaa.

Siksi hakijoiden kannattaakin olla varovaisia hankkeiden käynnistämisen osalta. Mikäli EMO valitaan 1.1.2023 alkavalle ohjelmakaudelle Leader-ryhmäksi, tullaan heti talvella 2023 järjestämään uusi hankehaku. Aiemmista vuosista poiketen vuoden 2022 aikana jätetyt hankehakemukset eivät automaattisesti siirry ensi vuonna järjestettävään hankehakuun, vaan ilman rahoitusta jääneiden hakijoiden tulee jättää uusi hakemus vuonna 2023 järjestettäviin hakuihin. Tästä johtuen ei myöskään tänä vuonna jätetyn hakemuksen vireilletulopäivä siirry, vaan hakemus tulee vireille vasta uuden hakemuksen jättämisen yhteydessä vuonna 2023.

Tämän vuoksi on tärkeää, ettette käynnistä hankettanne ennen kuin olette saanut tiedon hankkeenne myönteisestä rahoituspäätöksestä. Elokuun hankehaussa rahoittamatta jäävien hakijoiden tulisi siirtää hankkeen käynnistäminen vuoden 2023 puolelle ja laatia uusi hankehakemus, jotta hankkeen rahoituskelpoisuus säilyy vuoden 2023 hakuihin.


Takaisin