Arjen turvallisuuteen vaikuttavat esimerkiksi liikenneolosuhteet, kiinteistöjen ja infrastruktuurin kunto, sähkön- ja tietoliikenneyhteyksien toimintavarmuus sekä viranomaispalveluiden saavutettavuus ja sään ääri-ilmiöt. Sodat, pandemiat, hybridiuhat ja yleensäkin muuttunut turvallisuusympäristö korostavat kokonaisturvallisuuden ja varautumisen merkitystä. Digitalisaation myötä olemme entistä riippuvaisempia tietoliikenneyhteyksistä ja digitaalisista palveluista. Kyberrikollisuus, erilaiset verkkohuijaukset sekä tietoliikennehäiriöt voivat vaikeuttaa arjen sujumista erityisesti alueilla, joilla vaihtoehtoisia palveluja on vähän saatavilla. Huoltovarmuus, energiaomavaraisuus ja paikallisyhteisöjen kyky tukea toisiaan ovat nousseet entistä tärkeämmiksi tekijöiksi yhteiskunnan häiriönsietokyvyn vahvistamisessa.

Haja-asutusalueilla pelastus-, poliisi- ja ensihoitopalvelujen vasteajat voivat olla kaupunkialueita pidempiä, ja kansalaisten omalla varautumisella ja yhteistyöllä viranomaisten sekä paikallisten toimijoiden kanssa voidaan merkittävästi vähentää turvallisuusuhkien vaikutuksia.

TUTKA-hanke on koonnut omaa varautumista helpottavia tarkastustaulukoita ja materiaalia käyttöönne näille sivuille:

Johdanto ja linkkejä turvallisuuteen maaseudulla ja kylissä

Kylien turvallisuus:

72 tunnin omavaraisuus -lista

Kyläturvallisuuden tarkistuslista

Kylävara: Keskusteluteemoja yhteisen keskustelun pohjaksi (Suomen Kylät ry)

Kylävara: Kylän varautumisen tarkistuslista (Suomen Kylät ry)

Kylävara: Kylätalosta kylävalmiustaloksi (Suomen Kylät ry)

TUTKA-hankkeen tarkistuslista 1

TUTKA-hankkeen tarkistuslista 2

Kesämökin turvallisuus

Sään ääri-ilmiöt:

Metsäpalon ennaltaehkäisy ja varautuminen

Myrskyyn varautuminen

Kyberturvallisuus: 

Kansalaisen kyberturvallisuuden tarkistuslista

Uutisointia ja esimerkkejä kyberturvallisuushuijauksista

Drooniuhka:

Pelastustoimen ohjeet